Pelaamisen vahvuudet

Pelaaminen on kuulunut tavalla tai toisella osaksi meidän elämää. Toisinaan kyse on tärkeästä harrastuksesta, kun taas toisinaan se on kevyttä ajanvietettä. Tilanteesta riippuen pelaamiseen pariin ajaudutaan monista eri syistä.

On täysi mahdottomuus kasata yksiselitteistä näkökulmaa pelaamisesta, kun pelejä ja pelaajia on niin monenlaisia. Usein pelaamista koskevat näkemykset ovat jostain syystä kielteisiä.

Jätetään kuitenkin pohdiskelut pelaamisen varjopuolista ja sen mainostamisesta kumpuaviin kirjaviin tunteisiin tällä kertaa rauhaan. Olivat motivaatiot mitkä hyvänsä pelaajalla, niin pelaaminen harrastuksena pitää sisällään myös paljon hyvää. Lue alla olevista syistä, miksi pelaaminen on hyvää.

Pelaamisen hyvät puolet

Oli kyse sitten mobiilipelaamisesta, videopeleistä, lautapeleistä tai kortin lätkimisestä, niin pelit ovat ennen kaikkea hauskaa ja viihdyttävää tekemistä. Sen avulla ajatukset saa siirrettyä muualle hetkellisen tauon ajaksi kiireiseen arkeen.

Suurimmaksi osaksi pelaamiselle ei etsitä mitään syitä sen taustalla, vaan se on tapa kuluttaa aikaa tekemisen puutteen vuoksi. Veikkaisin, että lähes jokainen meistä kaivaa puhelimen esiin bussimatkalla tai sitä odotellessa ja pelaaminen täyttää useat odotteluhetket. Aika kuluu huomattavasti nopeammin pelien ansioista.

Pelit tarjoavat jokaiselle eri tavoin mielihyvää ja ihminen hakeutuu itseä kiinnostavien pelien pariin. Toiselle se on pulmien ratkomista, toiselle kilpailua ja kolmannelle tärkeintä on pelien visuaalinen ilme. Mitkä sitten ovat niitä pelaamisen hyviä puolia?

Pelaaminen on harrastus

Yksinkertaisuudessaan pelaaminen antaa arkeen viihdyttävää tekemistä, jota voi verrata lukemiseen tai musiikin kuunteluun. Pelityylillä ei ole väliä, vaan tärkeintä on sen arkeen tuoma vaihtelu.

Oli se sitten biljardin, lautapelin, videopelin tai minkä muun takia hyvänsä, niin se tekee arjesta hauskempaa ja kehittää eri taitoja siinä sivussa kuin huomaamatta.

Pelaaminen kehittää yhteistyötaitoja

Arki on paljon mukavampaa, kun sen voi jakaa muiden kanssa. Erityisesti joukkuepeleinä pelattavat kilpailuhenkiset video- tai mobiilipelit muistuttavat monella tapaa jopa urheilua.

Kaikilla pyrkivät samaan päämäärään, eli voittoon. Väistämättä pelaajan strategiataidot ja yhteistyön tekeminen kehittyvät, kun pelkästään omat taidot eivät johda toivottuun lopputulokseen.

Hyvin usein törmätään nörtteilyyn ja yksinäisyyteen pelaamisen yhteydessä, mutta todellisuudessa se on muuttunut netin myötä erittäin sosiaaliseksi. Todella monia pelejä pelataan yhdessä muiden kanssa ja väistämättä tämä on hyväksi sosiaalisille taidoille.

Pelaaminen rentouttaa

Elämä pyörii usein omalla painollaan ja se on aikataulutettu töiden, harrastusten ja kodin välillä hyvin tarkasti. Mikään ei ole rentouttavampaa, kuin kutsua kaverit pöydän ympärille ja jutun ohessa ottaa pienet kisat korttipelissä.

Unsplash.com


Se vie mukanaan hetkeksi tekemisen pariin, jossa voi unohtaa työn paineet ja vastuun vanhempana. Aina ei ole mahdollista järjestää hetkeä kavereiden kanssa. Tällöin matkan mielikuvitukselliseen maailmaan voi tehdä video- tai mobiilipelien kautta yksinkin.

Pelit saavat hetkellisesti unohtamaan ulkopuolisten odotukset. Niin kauan kun itse pystyy hallita pelaamiseen käytettyä aikaa, niin se auttaa jaksamaan arjen paineita ja rentouttaa.

Pelaaminen kehittää kielitaitoa

Valtaosa video- ja mobiilipeleistä on englanninkielisiä. Niinpä pelaamisen ohessa kuin kielitaito kehittyy kuin huomaamatta. Siinä tapauksessa,että tarkoituksena pelaamisen ohessa on oppia käyttämään jotain vierasta kieltä, niin kannattaa hakeutua porukassa pelattaviin peleihin yksin pelattavien pulmapelien sijaan.

Pelaaminen parantaa havainnointikykyä

Lähes kaikki pelit, tyylistä riippumatta, parantavat hahmottamista, tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä. Toki nopeatempoisissa toimintapeleissä tajunnan useammat osat aktivoituvat ja kehittyvät, mutta sitä tapahtuu jollain tasolla kaikenlaisissa peleissä lautapeleistä sudokuun.

Pelaamisesta hyötyä tunteiden hallintaan

Pelit rakentuvat aina onnistumisen ja epäonnistumisen ympärille. Elämä on jatkuvaa opettelua elämään omien hyvien ja huonojen tunteiden kanssa. Pelaaminen tarjoaa turvallisen alustan niiden käsittelyyn. Jokaisen häviön jälkeen pyrkimys päästä yli pettymyksestä ja sinnikkäästi pyrkiä tavoitteisiin palkitaan voittajan tunteella pitkäjänteisen yrittämisen jälkeen. Toisaalta pelaaminen voi olla tapa purkaa stressiä tarjoten viihdettä ja miellyttäviä elämyksiä.

Kohtuus kaikessa

On tärkeä pitää mielessä kohtuullisuus. Tämä pätee kaikissa elämän osa-alueissa. Liiallinen syöminen, liiallinen nukkuminen, liiallinen urheilu -liika on kaikissa muodoissa haitaksi ihmisille.

Ei ole mahdollista antaa tiettyä ohjeistusta määrään, jossa menee kohtuullisuuden rajat. Jokainen meistä tietää rajat itse parhaiten.

Niin kauan kun omista valinnoista ei ole haittaa itselle eikä muille ympärille oleville, niin silloin antaa vain palaa! Hauskuutta on silloin aivan turha pilata yliajattelemisella.

Pelaamaan

Edellä mainitut asiat ovat jo riittävän hyviä syitä sille, miksi pelata. Joten nyt on hyvä kaivaa esiin parhaat lauta- ja korttipelit ja haastaa muut kisaan tai vaihtoehtoisesti voi päivittää oman pelivalikoiman uutuuksilla ja tuoda vaihtelua normaaliin pelaamiseen.

Unsplash.com
Viihdyit sitten pelaamisen parissa itsekseen tai kavereiden kanssa, niin kaikki merkit pitävät puolia sen hyvistä vaikutuksista ihmisen arkeen. Tästä syystä on hyvä ottaa se osaksi omaa arkea.

Mikäli on päässyt unohtumaan miten koukuttavaa palapelin teko on, niin kannattaa raivata sen tekemiseen tilaa pöydälle. Varoituksen sanana, että tilaa voi joutua raivaamaan myös kalenterista - se vie hetkellisesti pelaajan täysin mukanaan!